Olemme epäonnistuneet.

Sydämemme ääni ei ole saanut todellisuudesta vastakaikua – olemme tehneet asioita, mutta ei niitä kaikkein tärkeimpiä. Todellisuuden ja ideaalien ristipaineessa emme ole pärjänneet. 

Entä se, mikä on tärkeää? Sille ei tässä ristipaineessa ole ollut sijaa eikä todellisuus siihen kannusta. Tällaisessa tilanteessa voi vain roikkua mukana ja toivoa että selviää. Vaan ei sittenkään – myös irti voi päästää, antaa itsensä tuhoutua.

Entä nyt, mitä voimme tehdä? Kadonnutta aikaa ei etsinnästä huolimatta voi saada takaisin. Jäljelle jää vain toiminta jatkossa. On vain toimittava väylänä ja välittäjänä sille, mitä sisin vaatii – mitä inspiraatio ja koetut asiat vaativat.

Tämä on tuhon tie, jolla elämä lymyää.