Melankolia on pitkittynyttä alakuloisuutta. Se on tiedostettu jo tuhansia vuosia ihmisen luonteeseen kuuluvana tai tietoisuuden tilana, jo antiikin Kreikasta saakka, ja on tästä syystä saanut tietenkin myös erilaisia rooleja ja tulkintoja historian saatossa.  Melankoliaa voidaan pitää aristokraattien tai älykköjen vaivana, tai se voidaan luokitella vaikkapa jonkinasteiseksi masennustilaksi tai voimakkaaksi kuolemanvietiksi. Psykoanalyysin mukaan kuolemanvietti on vastakohta elämänvietille, ja saattaa joissain tapauksissa ylikorostua elämänvietin kustannuksella. 

Melankolikko velloo tunteissaan, antaa itsensä keinua epätoivon aalloilla. Melankolikolle toivo näyttäytyy kultaruukkuna sateenkaaren päässä, jota vain naiivit ihmiset tavoittelevat. Hän ajattelee, että melankolia on viisaitten tauti, ihmisten, jotka ymmärtävät. Samalla hän kokee vahvasti oman epätoivonsa, toivonsa mahdottomuuden päästä irti ja kokee tästä syyllisyyttä. Hän soimaa itseään kyvyttömyydestään. 

Melankolikko suuntautuu kohti kuolemaa ja on tämän todellistumisen lamauttamaa olemista. Syvälliseksi itseään luonnehtiva soimaa tästä itseään välittömästi jatkaen joka tapauksessa tietoista itsesääliään. Melankolian kääntyessä toiminnaksi, positiiviseksi, se säilyttää Thanatoksen viitan melankolikon harteilla. Melankolian oleminen laahustaa väsyneenä, kuluttaen itselleen varatun energian. Kulkien ovelta ovelle anellen: “Päästä minut hetkeksi sisään”. Poski vasten ovea voi melkein aistia olemisen omassa tyhjyydessä jotain käsiksi pääsemätöntä.

Negatiivisena narsistina melankolikko ei huomaa muiden kuin itsensä onnettomuutta. Sentimentaalisena nihilistinä hän välittää lähes ainoastaan itsestään tunteiden ja ajatusten kääntyessä sisään kohti alakuloisena hohtavaa peilikuvaa. Oman todellisuutensa luonteen näkeminen tyhjänä saa melankolian esiin ihmisillä, jotka ovat tarpeeksi älykkäitä näkemään että tuottamaan melankolian eri sävyt. Melankolia on ansaan joutuneen eläimen sentimentaalisuutta omasta kurjasta osastaan. Melankolia, apatiaan vajoaminen, kukoistaa mielessä, joka joutilaana on vapaa, mutta kykenemätön iloon.

Teksti: Tuomas Hirvonen

Kuva: @puidenkanssa