Tunnustettujen Suurten teoreetikkojen luennot ovat aina olleet suosittuja ja niille ovat menneet jopa Suurten teoreetikkojen alasta tietämättömät. Eräällä tällaisella luennolla eräänä aikana eräässä paikassa alansa Suuri teoreetikko luennoi modernista subjektista, peilaten sen kehitystä kuuluisaan kertomukseen Odysseyksen harharetkistä.

“Odysseus oli suuri sotapäälikkö, joka harharetkillään kamppaili erinäisten kesyttämättömien luonnonvoimien kanssa. Tuo kamppailu voidaan nähdä modernin subjektin kehittymisen allegoriana, eikä tuota tulkintaa haittaa edes se, että Odysseia on kirjoitettu 750–650 eaa; valistusta – ja sen ideaaleja – on jo kaukaisimmassakin myytissä. 

Harharetkillään Odysseys kesyttää myyttisiä luonnonvoimia yksi toisensa jälkeen: matkalla kaatuvat niin kyklooppi, noita kuin lootuksen kukkien apaattisen syöjätkin. Näissä voitokkaissa kamppailussa Odysseuksen tietoisuus itsestään muovautuu: ihmisestä tulee valloittaja ja hallitsija, joka iestää myyttisen ja pelottavan luonnon, tuntemattoman – siis sen, mikä on sivistymätöntä kreikkalaisen kaupunkivaltioon perustuvan yhteiskuntarakenteen näkökulmasta. 

Harharetkillään Odysseys siis..”

“Yεια! Έχεις αναπτύξει μια υπέροχη αφήγηση, αλλά  τα πράγματα δεν έγιναν έτσι. 

Δεν πήγαινα σπίτι για να βελτιώσω τον εαυτό μου και να υποτάξω τη φύση. 

Η αγάπη είναι ο μόνος λόγος που θέλω να γυρίσω σπίτι. 

Μάταια λοιπόν χτίζεις μια μεγάλη θεωρία για την ανάπτυξη της συνείδησης. 

Μίλα μόνο για την αγάπη.”

Samassa luennon henki muuttui täysin. Poissa on aiempi vakavamielisyys ja siitä juontuva ylevä kuivakkuus; yht’äkkiä niin yleisö kuin luennoitsijakin loistivat valoa, joka kattoi koko luentosalin. Luentosalin ulkopuolellakin olevat – Suuren teoreetikon tunnustetusta asemasta huolimatta hänen ajatuksiinsa välinpitämättömästi suhtautuneitakin löytyi – huomasivat tämän muutoksen. Tahtomattaankin myös nämä skeptikot kokivat vetoa Suuren teoreetikon ylevän kuivakkaita ajatuksia kuulemaan. Näiden skeptikoiden näkökulmasta tosin kaikki oli nyt toisin: aiemmin Suuri teoreetikko oli heistä vaikuttanut vain ja ainoastaan tylsältä mutta nyt! hänen luentosalistaan hohkasi sanoinkuvaamaton lämpö. 

Nyt tuo lämpö vielä tulvi valtoimenaan ulos luentosalista, salin oven jäädessä sepposen selälleen osan yleisöstä rynnättyä salista ulos pelon sekaisen tyrmistyksen ja vihan vallassa. Salista nyt hohkaavan lämmön rohkaisemina ja uteliaina selvittämään syyn pois rynnänneen yleisön tyrmistykselle myös skeptikot uskaltautuivat lähestymän Suuren teoreetikon luentosalia. Siellä heitä kohtasi yllättävä näky: enää ei kukaan irvistellyt – kuvitellun – vakavamielisesti, vaan kaikkien kasvot heijastivat samaa seesteistä tyyneyttä ja ihmetystä. Edes Suuri teoreetikko ei ollut millänsäkään, vaikka suuri osa hänen yleisöstään oli juuri rynnännyt salista ulos. Skeptikkojen kääntäessä huomionsa Suuren teoreetikon sanomisiin, eivät nuo sanomiset olisi voineet enempää erota Suuren teoreetikon maineen luoneista ajatuksista. 

“..voimmekin siis todeta, että lopulta rakkaus on se voima, joka ihmisiä sitoo yhteen ja heidän toimintaansa ajaa. Tuo rakkaus voi ilmentyä yksilöiden välillä henkilökohtaisena sitoumuksena tai laajemmin kanssaeläjiin suuntautuvana pyyteettömänä rakkautena, niin sanottuna agapena tai myötätuntoisuutena.”

Näitä puhuessaan Suuri teoreetikko oli täysin tietämätön ympäristöstään, eikä hän siis huomannut sitä osaa skeptikoista, joka ei näitäkään ajatuksia hyväksynyt. Nämä skeptikoina pysyneet ymmärsivät hyvin salista poistuneita, joiden perään he lähtivät. Loppujen skeptikoista jäädessä saliin, Suuri teoreetikko jatkoi luentoaan sen määrätyn ajan, poistuen luennon lopuksi salista vähin äänin, kulkien lopun elämäänsä kaikessa tätä hänelle avautunutta uutta tietä. 

Suuren teoreetikon eriskummallinen viimeinen luento häipyi pian myös sitä kuunnelleiden muistista, eikä Suuren teoreetikon uusi sanoma saanut vastaavaa arvostusta; ehkä se vaati kuulijoiltaan liikaa, ehkä se ei ollut heistä tarpeeksi. 

Vasta myöhemmin monille valkeni, mitä tekstistä esiin loikannut Odysseys oikein sanoi Suurta teoreetikkoa ojentaessaan. Myöhemmin Suuri teoreetikko kirjoitutti tuon viestin hautakiveensä, josta se myöskin pian haalistui lukemattomiin. Joidenkin mielissä se joka tapauksessa yhä muistetaan ja se kuului:

“Sinulla on kehkeytymässä siinä hieno narratiivi, mutta asia ei mennyt lainkaan noin. En kulkenut kotiin itseäni kehittääkseni ja luontoa alistaakseni. Rakkaus on ainut syy halulleni palata kotiin. Turhaan siis rakennat hienoa teoriaa tietoisuuden kehityksestä, kun sinun pitäisi puhua vain rakkaudesta.“